tiistai 22. tammikuuta 2013

Jizerská 25km ja 50km

Näin saatiin vuosi vauhdikkaasti käyntiin aktiivisella hiihtoviikonlopulla Tsekeissä. Alunperin suunnitelmissa oli hiihtää 50 km sunnuntaina, mutta kun perjantaina paikan päällä hoksattiin, että lauantaina olisi mahdollisuus hiihtää puolikas ja kovin suurin odotuksin tällä treenimäärällä viidelle kympille ei kuitenkaan voinut lähteä, niin otetaan reissusta kaikki ilo irti hiihtämisen merkeissä.

Valmistautuminen ja matka

Valmistautuminen ei tosiaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Heti joulukuun alussa toki pääsi hiihtämään ja olipa tuossa semmoinen erikoisuus, että viimeisen rullaluistelu- ja ensimmäisen hiihtolenkin välissä oli kokonaista kuusi päivää. Tosiaan hiihtokausi lähti ihan lupaavasti liikkeelle, mutta koko kesän ja syksyn vaivannut selkä äityi sen verran pahaksi, että katsoin parhaaksi keskittyä jumppaamaan selkää kuntoon. Lopulta treenit jäi sen verran vähälle, että viikonloppuna tuli näiden lumien hiihtokilometrit tuplattua. Mutta mikä parasta viikonlopun hiihtojen jälkeen selkäkipu on ollut tipotiessään.

Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna lentäen Prahaan. Meidän porukkaan kuului tusinan verran hiihtäjiä tutuimpina isäni, setäni ja serkkuni. Prahasta ajeltiin pikkubussilla Libereciin ja matkalla hotellille käytiin hakemassa numerot paikallisesta ostosparatiisista. Tosiaan pikkuhiljaa perjantain aikana kehiteltiin ideaa myös lauantaina hiihtämisestä ja lopulta otettiin taksi ja käytiin ilmoittautumassa myös lauantaille.
Näillä mentiin
Perjantai-iltana maltillinen tankkaus ja suksien pohjaan luistoa ja pitoa. Taisin laittaa jotain -1...-5 purkkia, kun pakkasta lauantaille oli luvattu kuudesta kahdeksaan astetta. Lauantaiaamuna suksia testatessa pitoa ei kuitenkaan ollut yhtään, mutta pari ohutta kerrosta 0...-2 multigradea paikkasi tilanteen ja sukset piti hyvin. Suksien testaaminen kyllä pelasti päivän ja todennäköisesti sunnuntainkin. Sillä aika tyhjä ois takki ollut, jos lipsuvilla kapuloilla ois yrittänyt kiivetä. Samalla reseptillä mentiin sitten sunnuntainakin yhtä hyvin toimivin suksin.

Lauantain kisa 25 km

Lauantaiaamuna kisapaikalle siirryttiin julkisella kuljetuksella eli ensin paikallisella ratikalla pari kilometriä keskustaan ja siitä järjestäjien bussilla ylös kisapaikalle. Ihan hyvin järjestäjien kyytikin pelas, mutta sunnuntaina siirtymä tehtiin kuitenkin taksilla. Alle 15 eurolla tais neljä henkeä päästä kisakeskukseen. Lauantaina hiihtäjiä taisi olla reilu tuhat ja päästiin lähtemään ensimmäisestä lähtöryhmästä. Ihan kohtuulliset lähtöpaikat saatiin vaikkei kovin ajoissa oltukaan. Lähdössä saatiin laittaa sukset jalkaan ja lähteä vaan paukusta hiihtämään.

Lauantain reitti olisi sama kuin sunnuntain alku ja loppu sisältäen ensimmäisen yhdeksän kilometrin reippaasti nousuvoittoisen osuuden, jossa kavuttiin reilu pari sataa metriä lähtöä korkeammalle. Alussa lähdettiin serkkupojan kanssa samaa matkaa, mutta jossain ladunvaihtotilanteessa jäin vähän jälkeen. Yritin kyllä ottaa kiinni, mutta sen verran vähän korkeasykkeistä treeniä oli alla, että heti kun vähänkin yritti painaa kaasua kierrokset kävi punaisella ja oli pakko ottaa vaan rauhassa. Mäen edetessä serkun neonvihreä pipo hävisi pikkuhiljaa. Rauhallinen oma hiihto olikin fiksumpi veto sunnuntain hiihtoa ajatellen.

Nousukilometrit menivät tosi hitaasti ja tuntui sekä myös kello näytti, että matka etenee etanan vauhtia. Alussa oli muutenkin vähän turhan paljon ruuhkaa, joten ihan omaa hiihtoa ei päässyt tekemään. Ensimmäinen huoltopiste oli laitettu fiksusti jo 4-5 km kohdalle ja se kyllä piristi nousun välissä. Ei tuo alkukaan pelkkää nousua ollut ja välillä mentiin myös alaspäin eikä jyrkkyyskään ollut ongelma vaan pitkä loiva kiipeäminen.

Vauhti tuntui todella rauhalliselta kiivetessä ja aikamoinen järkytys oli kun ensimmäiseen kymppiin aikaa meni n. 58 minuuttia. Mäen päälläkin kun käännyttiin alamäkeen tuuli heti vastaan ja myötäisestä huolimatta sai lykkiä tosissaan. Luntakin satoi sen verran, että kun edelliseen hiihtäjään oli vähän enemmän väliä niin latu oli jo ummessa ja luisto ei ollut optimaalinen. Loppupuolella oli melko koviakin laskuja, mutta vauhti ei kyllä kovin huimaksi päässyt kiihtymään.

Viimeiset reilun kympin ajaksi sain hyvän peesin, kun hiihdin hetken hieman liian kovaa ohi menneen hiihtäjän perässä ja jättäydyin sitten vähän rauhallisempaan peesiin. Siinä oli hyvä työnnellä lopun helpompaa osuutta. Kaksi kilometriä ennen maalia setäni, joka oli päättänyt keskittyä pelkästään sunnuntain hiihtoon, kannusti menemään peesistä ohi ja otinkin sitten parin kilometrin rennon loppukirin ja hyvin fiiliksin maaliin.

Viimeinen 15 km meni sitten hitusen yli 50 minuuttiin mikä kertoo reitin kaksijakoisuudesta. Loppu aika 1:49:21 reilun 25 km lenkillä ja serkkupojalle tuli hävittyä vajaa 10 minuuttia. Loppusijoitus oli niinkin hyvä kuin kaikista hiihtäjistä 79., mutta kovimmat hiihtäjät taisivat tähdätä pelkästään sunnuntaille. Tosin tosi hiihtäjät hiihti molempina päivinä. Lauantain hiihto oli tosiaan ihan hyvä verryttely sunnuntaita varten, vaikkakin täysin palautuneena ei sunnuntaina saisikaan hiihtää. Arvokasta kokemusta tuli kuitenkin tosta alun noususta.
Lauantain profiili

Lauantain riennot

Kisapaikalla kaikki toiminnot oli kompaktisti ihan vierekkäin ja varustesäilytyksestä pääsi nopeasti vaihtamaan kuivat vaatteet lämpimään telttaan. Siellä sitten olikin porukkaa tutkimassa lähes suurennuslasilla meidän suksia ja kyselemässä voitelusta. Siitä sitten vielä syömään kuumaa soppaa ja paikallista "teejuomaa". Järjestelyissä ei kyllä ollut moitteen sanaa ja bonuksena oli huoltopaikoilla tarjotut geelit ja keksisuklaat.

Kisapaikalta ajettiin taksilla hotellille ja ehdittiin ottaa puolen tunnin päikkärit ennen kuin lähdettiin kannustamaan oikeita hiihtäjiä maailman cupin sprintteihin. Kannustusta ei voi moittia, kun Mona-Lisa Malvalehto vei naisten sprintin ja vielä seuraavana viikonloppunakin sai ihailla omaa pärstää Suomen telkkarissa.

Iltasella päivällisen jälkeen satuttiin vielä torille, jossa oli alkamassa skifestin rennompi osuus ja nähtiin maailman cup-voittajat vielä lavalla ja itse jäin heilumaan vielä paikallisen funk-bändin tahdissa. Tilaisuus oli sinänsä sopiva urheilijoille, kun yhdeksän aikaan pääsi jo lampsimaan hotellille valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen.

Sunnuntain kisa 50 km

Sunnuntaina oli helppo lähteä kisaamaan, kun kaikki toiminnot oli kisapaikalla tuttuja ja suksiinkin luotto kova. Aika rohkeasti lähdin reissuun, kun kisoissa käyttämilläni suksilla en ollut hiihtänyt metriäkään ennen lauantaita. Samoin myös monot ja niiden kanssa uudet pohjalliset sekä sponssitakki olivat pakasta vedettyjä. Varusteet toimivat moitteettomasti ja sunnuntaina ei tarvinnut niitäkään jännittää, kun lauantaina kaikki oli testattu.
Valmiina starttiin

Sunnuntaina kisapaikalla oli enemmän säpinää, kun hiihtäjiä oli viisinkertainen määrä. Mahduttiin kuitenkin suht sopuisasti lämmittelemään varusteidenvaihtotelttaan. Joku siellä pelotteli että lenkin toisessa päässä olisi 19 astetta pakkasta. Tästä ei kuitenkaan hätkähdetty ja lähdin kisaan yhdellä teknisellä paidalla ja siinä päällä b00tin "kisatakki" ja hyvin tarkeni. Ennen starttia kävin taas vähän lämmittelemässä ja totesin vain että sukset pelaavat edelleen hyvin.

Startti oli toisesta ryhmästä ja nyt jouduttiin ensin juosten siirtymään karsinasta lähtöalueelle. Siinä sukset jalkaan ja sit menoks. Itse onnistuin säheltämään toisen siteen kanssa eikä suksi tarttunut ensiyrittämällä jalkaan. Matkaan päästiin kuitenkin. Tämä lähtötapa toimi hyvin ja kun myös lähtöryhmä oli sopiva ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta mahtu hiihtämään ihan hyvin.
Sopivaa vauhtia mentiin ja pikkuhiljaa taas kavuttiin alun nousuja. Nousun päällä taisin olla minuutin verran launtaita nopeammin, joten ihan hyvä alku.

Siinä 14 km kohdalla alko kyllä jo tuntumaan, että yläkropasta kaikki voimat on käytetty ja tasatyöntöön ei löytynyt puhtia ollenkaan. Auringonpaisteessa oli kuitenkin ilo hiihdellä ja matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Parin kympin kohdalla otin ainoan varavarastona mukana olleen geelin antamaan vähän lisäpuhtia. Muuten huoltopaikoilla tuli tungettua suuhun kaikkea geeleistä keksisuklaaseen ja tunkinpa siellä tytötkin apuna banaania suuhun, niin ei tarvinnut omia hanskoja sotkea.

Vähän ennen puolta väliä kuulin tutun äänen takaani ja sieltähän serkkupoika porhalsi. Hän oli myöhästynyt lähdöstä muutaman minuutin vessareissun takia ja sen takia tuli takaa. Vähän aikaa se jaksoi minun vauhtia, kunnes häipyi omaa tahtiaan. Ei ollut kyllä mitään saumaa eikä halua lähteä kokeilemaan peesiin.

Kolmen kympin kohdalla oli reitin toinen selkeä nousu osuus ja siinä sitä jyrkkyyttä riitti, vaikkakin ihan hiihdettävää nousua sekin oli, jos sitä taaperrusta hiihtämiseksi voi sanoa. Siitä sitten vain työntö ja potku kerrallaan odotellen viimeistä viittätoista kilometriä, jotka olisivat taas lauantailta tuttua latua. Se kuitenkin rupesi ihmetyttämään, että joku oli rakentanut nousuja tohon loppu osuudelle ja lauantaina helpolta tuntunut osuus oli jotain ihan muuta. Sunnuntaina laskut olivat kuitenkin vauhdikkaampia ja pääsi lähes nauttimaan vauhdin hurmasta. Sinänsä laskut eivät olleet pahoja ja mutkiin ei tarvinnut sen ihmeemmin jarrutella, vaikka osa porukasta sitä harrastikin.

Matkan aikana tuntui että ympärillä pyöri samoja hiihtäjiä, jotka välillä menivät minusta ohi ja välillä taas toisin päin. Se toi ihan mukavaa kilpailufiilistä hiihtoon. Seitsemisen kilometriä ennen maalia oli vielä yksi nousuosuus ja siinä päätin pysyä saksalaisen naisen perässä makso mitä makso. Hänen perässään olin hiihtänyt jo ihan alussa ja pitkin matkaa jojoiltu niin että itse menin laskuissa ohi ja hän taas hiihto-osuuksilla. Perässä pysyinkin ja lopun laskuissa sitten vielä tyylikkäästi ohi.

Sunnuntain hiihto oli kyllä rankka ja ei nyt sinänsä ihme tällä treenimäärällä. Hieno fiilis jäi tästäkin hiihdosta ja hienompaa säätä ei voisi toivoa. Vielä kruununa omalle maalin tulolle, Aino-Kaisa Saarinen oli palkintopallilla pokkaamassa kolmatta sijaansa samasta hiihdosta, ja vastasi vilkutuksella "Hyvä Aikku!" huutoon.

Sunnuntain kisa ei ihan täyttä viittäkymppiä ollut vaan 48 km. Loppusijoitus oli tällä kertaa 947. eli sentäs tuhannen joukkoon ja aika  3:37:56. Serkkupojalle tuli takkiin vajaa 15 minuuttia, joten vielä on kurottavaa. Kisan voittaneen Anders Auklandin aika oli 2:12:19, joten kauas jäätiin voittaja + 50% rajapyykistä.
Maalissa ei enää niin tuoreena

Ja kotiin

Maalissa jo tutut rutiinit ja sen lisäksi vielä halpaa kolmiosuklaata mainosteltasta kotimatkaevääksi. Taksilla mentiin taas hotellille ja tällä kertaa matkan hinta taisi olla peräti 20€:n hujakoilla, kun kisapaikan liikennejärjestelyjen takia jouduttiin kiertämään toista kautta kaupunkiin. Hotellilla oli vakaa aikomus ottaa päikkärit, mutta kun unta ei kuulunut, niin päätin siirtyä hotellin pubiin maistelemaan hyvin ansaittua paikallista olutta.

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut hiihtoineen ja kaikkine oheistapahtumineen. Liberecistä kaupunkina jäi positiivinen kuva. Pannaan nyt tähän vielä pari ravintolavinkkiä eli Ene Bene ja Zoo 1320, jos joku sattuu tarvitsemaan. Kotimatkallakin oli vielä hiihtotunnelmaa, kun osa maajoukkuehiihtäjistä palasi samalla koneella Suomeen. Sunnuntaina hiihtäneet oikeat hiihtäjätkin totesivat, että vaikka tiesivät reitin olevan kova oli sen kovuus kuitenkin yllättänyt.

Kiitoksia matkaseuralle ja  sponsoreille hienosta reissusta!

Tästä kausi jatkuu toivottavasti nauttien treenaamisesta ilman iskiasvaivoja kohti Finlandia- ja Pirkan hiihtoa. Kesän kalenterikin alkaa muotoutumaan pikku hiljaa ja paljon on hubaa luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti