torstai 9. toukokuuta 2013

Helsinki City Run

Kevään päätavoitteena ennen pyöräilykauden todellista avaamista oli treenailla puolimaratonille ja tavoitella jopa ennätystä. Ennen treenien alkua tavoitteet olivat korkealla ja reilu ennätysparannus oli tavoitteena. Treenivauhdit eivät kuitenkaan näyttäneet kvin hyvältä ja sitä viime vuotista vauhtien hyppäystä ei oiekin tullut, joten tavoitteet muttuivat realistisemmiksi.

Viikko ennen HCR:ää juostu kympin niukka ennätys kuitenkin herätteli vähän toiveita ja tarkoitus oli lähteä juoksemaan viime vuotista vauhtia ja näin ehkä tehdä niukka ennätys. Puolimaratonille valmistavan viikon otin kevyesti. Vain vähän pyöräilyä ja tiistaina juoksua 4km tavoitevauhtia ja torstaina 5x500m vähän reippaammin.

Perjantaiaamuna menin sitten uimaan ajatuksena, että se on sopivaa edeliiselle päivälle. Uintitreeni piti kuitenkin jättää kesken, kun vasemmassa jalkapöydässä alkoi tuntua kipua. Ajattelin että se on joku kramppi, joka menee sit ohi. Päivän aikana jalka tuli kuitenkin kipeämmäksi ja jääpussilla sitä hoitelin. Kävin kuitenkin hakemassa juoksunumeron ja yllätyksekseni perjantaina puoli viiden aikaan kisahallilla ei ollut yhtään jonoa.

Lauantaiaamuna kävin vähän juoksemassa ja jalassa ei tuntunut mitään, joten päätin startata kisaan. Lauantaipäivä meni rauhallisissa merkeissä ja ehdin siinä pienet päiväunetkin torkahtaa. Kisapaikalle tulin sanotaanko nyt sopivaan aikaan. Hölkkäsin verryttelyksi autolta stadionille sitten vaan kamat säilytykseen, jonne menossa olikin jo ihan riittävästi ruuhkaa. Piipahdus vessaan ja siitä siirtyminen lähtöpaikalle, jossa olin vajaa kymmenen minuuttia ennen starttia. Kiipesin tyynesti aidan yli ja otin asemat n. 20 metrin päästä lähtöviivasta. Ihan hyväksyviä katseita sain muilta juoksijoilta. Siinä sitten kuin sillit purkissa odoteltiin lähtöä.

Alussa jalat eivät tuntuneet mitenkään erityisen hyviltä vaan vähän tukkosilta. Ekalla kilometrillä kyllä ruuhkaa riitti ja edemmäksi olisi pitänyt lähdössä mennä. Ekan kilometrin aika kuitenkin siihen neljän minuutiin pintaan, joten ihan reipas alku kuitenkin. Tavoitteena oli juosta sitä 4:11 vauhtia. Toisen kilometrin aikana alkoi jo väljentyä ja mahtui jo juoksemaan. Aika moisessa pölyssä sai juosta junaradan ylittävälle sillalle nousun, kun hiekoitussepeleitä ei ollut vielä siivottu. Ehkä tämmöiseen tapahtumaan sen olisi voinut vaikka ihan vartavasten tehdä.

Alkukilometrit taittuivat sellasta reilun neljän minuutin vauhtia, kunnes yksi nousukilometri, jonka otin tarkotuksella varovasti, meni lähes 4:30:een ja aika lähestyi tavoitevauhtia. Sen jälkeen pääsin taas lähemmäs neljän minuutin vauhtia ja niin vaan jatkettiin kun juoksu tuntui hyvältä. Kilometrit etenivät reippaasti ja huoltopaikoilta nappasin aina mukillisen urheilujuomaa.

Puolimatkassa aika oli 43:24 eli reilun minuutin parannusta ennätykseen olisi tasaisella vauhdilla luvassa. Pieni hyytyminenkin sallittaisiin toisella puolikkaalla ja silti ennätys olisi mahdollinen. Näiden kaavailujenn mukaan juoksun loppu ei kuitenkaan sujunut. Vähän puolen välin jälkeen pari alamäki kilometriä meni lähemmäs 3:50 vauhtia ja homma alkoi näyttää hyvältä.

Reitti oli tuttu viime vuodesta vaikkakin pieniä muutoksia siinä oli, joten oli jotenkin henkisesti helpompi juosta. Pikku-Huopalahdesta lähdettäessä Sami oli reitin varrella kannustamassa ja onnistui nappaamaan oheisen kuvankin. Kiitoksia siitä. Tästä alkoi juoksun vaikea osuus, kun oli jonkin verran nousua ja matka alkoi pikkuhiljaa tuntumaan. Matkaa tosin ei ollut jäljellä kuin muutama kilometri joten ei hätää.

HCR 2013

Siinä saatiin vielä lasketella Laaksoon ja sieltä uutta siltaa hitaampien juoksijoiden virratessa vastaan kohti viimeistä kilometriä. Lopun nousu stadionille oli tiedossa, mutta vedin kyllä viimeiset kilometrit yhtään säästelemättä. Kelloakaan ei juurikaan tarvinnut enää katsella, riitti kun selviytyisi mahdollisimman nopeasti maaliin.

Stadionille maaliin tulo on aina yhtä hieno kokemus ja vaikka yritin pinkoa viimeisen kaarteen sen minkä pääsin pari juoksijaa meni ohi. Ihan hyvin sai voimat taas reitille jätettyä. Maalissa kädet kohti taivasta loistavissa fiiliksissä. Kelloa katsoessa yllätys oli suuri, kun tiuku näytti 1:25:36. Reilu kahden minuutin parannus ennätykseen ja toinen puolikas meni reilun minuutin ensimmäistä nopeammin. Tällä puolikkaan noteerauksella voi alkaa jo haaveilla kokonaisella kolmen tunnin alituksesta. Loistavaa kyllä onnistua kahdessa juoksukisassa putkeen, kun treenien jälkeen on saanu useamman kerran ollut pettynyt vauhteihin.

Maalissa törmäsin vanhoihin Kuopiolaisiin tuttuihin ja päästiin puimaan juoksua ja tulevia haasteita. Vaikka sää olikin aurinkoinen ja muutenkin loistava juoksuun vähän meinasi vilu tulla seisoskellessa. Matkalla hakemaan varusteita etu- ja takareisissä tuntui vähän kramppien oireita, mutta nekin siitä pikkuhiljaa tokenivat.

Uinnissa vammautuneesta jalkapöydästä ei ollut haittaa juoksussa. Pieniä tuntemuksia siinä oli puolen välin jälkeen, kun otin jonkun mutkan vähän huolimattomasti, mutta ei muuta. Sunnuntaiaamuna jalkaan oli kyllä tullut vähän väriä, joten tämä viikko on mennyt varmuuden vuoksi jalkaa hoitaessa.

En ollut tutustunut kisainfoon sen kummemmin ja iloiseksi yllätykseksi huomasin, että uimastadionille pääsi saunaan juoksun jälkeen, loistavaa. Matkalla autolle kävin vielä Töölössä kiinalaisessa täyttämässä energiavarastot ja homma alkoi olla paketissa.

Helsinki Central Park 10k

Kevään juoksut alotettiin pari viikkoa sitten viime vuoden tapaan Paloheinän maisemissa järjestetyssä kympin kisassa. Pääasiallisesti tämä kisa oli osa valmistautumista viikon päästä olleelle puolimaratonille, mutta siinä samassa saattoi kokeilla myös kympin kuntoa tosissaan.

Kahdeksan viikkoa suunnitelmallista juoksutreeniä ehti vetää ennen tätä kisaa hiihtokauden jälkeen. Harjotusvauhdit eivät olleet viime vuoden veroiset ja kun kisaviikko meni kurkkukivussa ja flunssaisena niin odotukset eivät hirveän korkealla olleet. Tarkoitus oli kuitenkin lähteä juoksemaan 40 minuutin vauhtia ja näin ollen parantaa viime vuotista aikaa, joka oli 40:42.

Keli oli juoksuun oikein hyvä ja lyhyissä housuissa ja t-paidassa ois varmasti tarennut, mutta flunssan jälkeen päätin mennä kuitenkin pitkiksissä eikä se tuntunut menoa haittavaan, vaikka jossain välissä vähän kuumalta tuntuikin.

Juoksijoita oli tämmöseen kisaan ihan sopivan tuntunen määrä ja lähtöviivallekin pääsi ihan eturiviin ilman sen kummempaa ryysistä. Paukusta reippaasti liikkeelle ja ilman mitään ruuhkaa sai alusta asti juosta. Eka 500m meni sellasta 3:40 kilomerrivauhtia, joten vähän oli syytä himmailla sen jälkeen. Nopeasti sai vauhdin osumaan siihen 4:00 min/km ja sitä sitten mentiin. Ekojen kilometrien aikana meni jonkun verran kiireisempää porukkaa ohi, mutta sitten asemat aikalailla tasaantuivat.

Flunssan jäänteet ei juoksua haitanneet ja itse tyydyin niistämään viimeiset räkä rippeet juoksun aikana ihan ilman apuvälineitä, mutta kunnioitusta sille kaverille, joka tyynesti otti tossa vauhdissa nenäliinan taskusta niisti nenän ja laittoi rätin takaisin taskuun.

Juoksu juostiin kahtena vitosen lenkkinä ja eka kilometri oli tasaista sitten pari nousuvoittoista kilometriä ja viimeset pari taas myötämaata. Ylämäki kilometreillä sen verran hävisi että olin aika lailla tasan 40 minuutin vauhdissa. Viimenen kilometri meni kuitenkin vähän alle ja vitosen väliaika 19:55. Vitosen kohdalla oli juomapistekin, jonka ehdin juuri ja juuri huomata ja napata vähän juotavaa virkistykseksi. Vitosen kohdalla myös omat kannustusjoukot eli isä oli tsemppaamassa.

Toisen kierroksen nousuvoittosilla kilometreillä jäin taas vähän vauhdista ja lyhyet vähän jyrkemmät nousut alko jo tuntumaan. Pari nopeempaa juoksijaa meni ohi mutta peesiin ei ollut saumaa. 1,5 kilometriä ennen maalia olin 9 sekuntia 40 minuutin vauhtia jäljessä, mutta uskoin, että alamäkikilometreillä voisin saada ton kiinni, jos oikein puristaa. Kilsa ennen maalia marginaalia oli kuitenkin vielä 8 sekuntia, mutta en kuitenkaan menettänyt toivoa. 500m metriä matkaa maaliin ja enää 3 sekuntia yli. Loppu sitten vaan apinanraivolla ja maalissa kello pysähtyi aikaan 39:54. 40 minuutin alitus ja oma kympin ennätys parani sekunnilla. Viimeinen alamäkivoittoinen kilsa meni siis aikaan 3:46.

Maalissa loistava fiilis ja olin todella tyytyväinen juoksuun. Tämä antoi myös jotain toiveita viikon päästä olevalle puolimaratonille. Kisa oli taas hyvin järjestetty. Maalissa sai palautusjuomaa ja suihkuunkin pääsi. Erityisen hyvä aikaa vastaan juostessa oli että reitti oli merkattu 500 metrin välein.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pirkan hiihto

Talven pää- tai ainakin kovin hiihto tuli suoritettua Pirkanmaan maisemissa 90 kilometriä perinteisellä. Reissuun lähdin lauantaina iltapäivällä junalla kohti Tamperetta. Junassa ehti ottaa pienet päiväunet ja Tampereella vähän sapuskaa nassuun, mikä olikin hyvä ratkaisu sillä osallistumismaksuun sisältynyt bussimatka lähtöpaikalle kestikin reilun tunnin ja ilman ruokaa nälkä siinä olisi tullut. Juomaa onneksi varasin bussiin, niin sitä sai hörppiä kuumassa bussissa. Ihan parhaimmilla fiiliksillä ei lauantai mennyt, kun iltaa kohti lumimyrsky vain yltyi ja viikon aikana muodostunut lentokeli häipyi sen siliän tien. Sääennustetta tutkailtiin bussimatkan ajan ja kuunneltiin kokeneempien Pirkan hiihdon kävijöiden vinkkejä ja kokemuksia.

Vihdoin päästiin majoituispaikkaan Niinisalon koululle ja siellä alkoikin olla jo kuhinaa. Patja kainaloon ja sitten etsimään vapaata koloa salin lattialta. Koululla oli järjestetty maksullinen ruokailu, joten iltapalaksi sai tankata lihasoppaa. Otin myös pari päivää leipää muutamalla suolakurkkusiivulla elimistön totuttamiseksi suolakurkkuihin, koska epäilin, että niitä tulisin nauttimaan hiihdon aikana. Ruuan jälkeen kävin laittamassa pitovoiteet suksenpohjiin koulun puukäsityöluokassa. Uuden lumen ennustetulle -2...-8 pakkaskelille pohjaan tuli ensin pohjapito raudalla. Sen laitoin jo kotona. Sen päälle vuorokerroksin -2...-6 ja -3...-10 yhteensä neljä kerrosta. Aamulla sitten vielä aamupalan ajan ulkona jäähtyneisiin suksiin kaksi kerrosta -3...-10. Luistopuolella mentiin samoilla kuin Finlandiassa. Pito puolella suksi toimi koko kisan ajan hyvin. Uuden lumen pöpperöisellä kelillä luisto ei ollut hyvä, mutta muihin hiihtäjiin verrattuna kuitenkin ihan hyvä.

Hiljaisuus koululle tuli kymmeneltä, mutta jostain syystä uni ei ihan heti tullut. Vähän aikaa siinä kelailin ja jossain vaiheessa vaivuin unten maille. Yllättävän vähän kuorsauksen ääniä noinkin isosta porukasta lähti. Herätys oli viideltä ja aamulla pääsi ensin jonottamaan vessaan. Sitten nauttiman aamupalaa, jonka kruununa oli puuro hillosilmällä. Vielä suksien viimeistely ja tavaroiden pakkaus rinkkaan ja 40 minuuttia ennen lähtöä kohti lähtöpaikkaa. Yllättävän pitkän matkan sai kevyessä lumisateessa talsia, mutta se meni mukavasti lohjalaisen majoitusvieruskaverin kanssa jutustellen. Lumisade lakkasi sitten jossain hiihdon alkupelissä ja sään puolesta saatiin hiihtää aivan upeissa olosuhteissa. Keli sen sijaan oli turhan nihkeä. Nopea suksien testaus ja totesin voitelun onnistuneeksi. Vessaan piti ehtiä vielä ennen starttia ja siinä meinasi tulla vähän kiire, kun ensimmäisen ryhmän lähtöpaikalle oli odotettua pidempi matka.

Starttiasemat otin n. 50 metrin päästä lähtöviivasta, mutta paljon lähemmäksi olisi pitänyt mennä sillä jotenkin tuntui, että olin "hitaammissa" lähtöryhmissä olevien suksijoiden joukossa. Lähtöpaikka oli varuskunna alueella, joten lähtölaukaus suoritettiin varmaan sa-int tyyliin vähän isompi kaliiberisella. Sitä lähtölaukausta ei kyllä pystynyt missaamaan. Lähtöpaikka ei ollut millään aukealla vaan latuja oli vedetty puikkelehtimaan mäntykankaalla puiden välissä. Olikin hauskan näköistä, kun hiihtäjät puikkelehtivat useassa eri jonossa. Itsellä kävi semmoinen virhe, että hiihdin jonkun perässä ja ohi mentyäni huomasin, että sitä latua ei ollutkaan ajettu. Parisataa metriä piti avata latua ennen kuin pääsi hyppäämään takaisin ajetulle baanalle.

Alun yritin ottaa rauhallisesti ja välttää turhaa ryntäilyä. Aikamoisessa letkassa välillä mentiin, mutta kyllä se paikka siellä jonossa löytyi, kun välillä vähän ohitteli. Ohittelu oli kyllä vaikeaa, kun ladulla oli selkeästi paras hiihtää. Keskellä oli pieni kerros uutta lunta ja luisto latua huonompi. Ongelma oli myös se että suurimmaksi osaksi oltiin hiihdetty vain yhtä latua ja toinen latu oli korkkaamattomana ohuen lumikerroksen peitossa. Ensimmäisen kymmenen-viidentoista kilometrin jälkeen oma paikka hiihtäjien joukossa alkoi löytyä ja ohitusten määrä väheni. Ihan hyvin pääsi myös peesailemaan. Väliajoista ei ollut tietoa, kun jo toisen kerran putkeen onnistuin jättämään kellon kotiin. Rennon reipasti vauhtia tuntemusten mukaan vaan mentiin.

Jonkin verran ennen puoltaväliä ajauduin jossain mäessä letkan ekaksi ja vedin sitten jonkin aikaa yrittäen saada edessä olevan letkan kiinni. Tiukassahan se oli, mutta haarakäynti nousussa saatin letka kiinni. Huoltopaikalla jotenkin porukka hajosi ja sitten sai vähän rauhassa mutustella energiapatukkaa suksiessa, ettei tarvinnut lähteä vetämään. Matkan aikana taisi mennä viitisen geeliä ja yksi energia patukka. Niiden lisäksi huoltopisteiltä aina urheilujuomaa ja taisinpa jossain mustikkasoppaa maistaa. Loppupuollella oikeastaan kaikki ruisleivästä suolakurkkujen kautta rusinoihin maistui. Energiat sinänsä riitti ihan hyvin kokomatkaksi.

Puolessa välissä sai ensimmäisen kerran jotain osviittaa väliajasta, kun juuri niin raastavan sopivasti viimeiset puolen matkan hiihtäjät kiilasivat eteeni. Jonkin verran siis yli kolmen tunnin ensimmäinen puolikas meni. Tässä vaiheessa meinasi taistelutahto meinasi loppua, kun ainoa mahdollisuus oli lykkiä keskellä hitaita hiihtäjiä ohitellen. Näitä urheita hiihtäjiähän siitä ei voi syyttää vaan järjestäjän aikataulutusta. Keskellä lykkien ohi kuitenkin kohtalaisesti pääsi vaikka voimia se varmasti vei. Muutaman kerran ystävällisesti kyselin tilaa, kun hiihtäjät menivät kolmessa jonossa.  Seuraavana erikoisuutena oli vajaan kilomertin jalkautumisosuus, jonka hölkkäsin ohitellen lisää puolen matkan hiihtäjiä. Sitten sukset jalkaan ja matka jatkui kohti nousuosuutta. Etukäteen peloteltu nousu ei kuitenkaan jäänyt erityisesti mieleen ja ihan sujuvasti sen kipusin. Seuraavana matkalla oli pelätty lasku, jota itse en kyllä pitänyt minään ja varsinkin tässä kelissä ei varmasti aiheuttanut suurempia ongelmia kenellekkään.

Loppumatkaa hiihdin jojoillen puolenmatkan hiihtäjien kanssa. Jossain vaiheessa huvitin itseäni ajatuksella, että teillä on vielä puolet jäljellä ja minulla enää neljäsosa. Onneksi välillä oli näkyvissä myös täyden matkan hiihtäjiä, ettei ihan epätoivoon vaipunut. Tällä kertaa tiukimpana taisteluparina oli pinkissä haalarissa hiihtänyt nuori nainen. Välillä olin reilu sata metriäkin jäljessä ja välillä taas pääsin ohi. Loppupuolella olleella nousuvoittoisella osuudella pääsin ohi ja ajattelin että onnistuihan se, mutta viimeisten kilometrien tasaisella taas tultiin takaa ohi. Loppulaskuun lähdettäessä sain taas vähän eroa, mutta loppusuoralla sai vielä lykkiä tosissaan, että voitto siitä taistelusta tuli.

Ajankulusta ei siis ollut juurikaan hajua ja maalissa kello näytti 6.34.22. Sijoitus oli miesten yleisessä sarjassa 28. 288 maaliin päässeestä. Toki ikäsarjoissa löytyi vielä pitkä liuta kovempaa hiihtäneitä veteraaneja. Haaveena oli kuuden tunnin alitus ja vähimmäis tavoitteena kuusi ja puoli tuntia. Ottaen huomioon että voittajan aikakin oli lähes tunnin edellisvuotista hitaampi olin kuitenkin ihan tyytyväinen aikaani. Tuolla kelillä ei kyllä 90 kilometriin mahtunut kovin montaa pätkää, jossa olisi vaan saanut lasketella. Loivaan alamäkeenkin sai pukkia tosissaan ja tasaisellakin piti potkujen apuun, kun pelkällä tasatyönnöllä ei oikein päässyt eteenpäin.

Maalissa ensin palautusjuomaa, kävin vaihtamassa kuivat vaatteet säästäen pesut myöhäisemmäksi ja sitten söin maksullisen hernekeiton. Maalista bussi vei uimahallille, jossa pääsi saunaan ja pesulle. Kävin vielä Tampereella syömässä ja sitten junalla kotiin. Hyvä reissu oli tämäkin majoitusjärjestelyineen kaikkineen. Ilman majoitusta tonne tuskin olisi tullut edes lähdettyä. Myös hiihtoreitti kulki miellyttävissä maisemissa. Kyllä tuonnekin pitää joskus päästä paremmassa kelissä revittelemään.

Tästä jatketaan sitten yrittäen saada juoksuun vauhtia ja korvaamalla hiihto kelien mukaan pyöräilyllä. Seuraava tapahtuma taitaakin olla kympin juoksu ennen HCR:ää, joten pari kuukautta mennään treenien merkeissä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Finlandia-hiihto

Talven riennot jatkuivat Finlandia-hiihdon 50 km perinteisen merkeissä. Tsekin reissun jälkeen oli ehtinyt hiihtoakin treenaamaan ihan mukavasti ja siinä mielessä pääsi luottavaisin mielin matkaan. Hiihtoa edeltävän viikon otin treenien osalta rauhallisesti ja itseasiassa suksilla kävin edellisen kerran maanantaina. Viikolla sitten vaan työmatkapyöräilyä ja pari juoksulenkkiä. Tankkaus ei ihan täydellisesti mennyt, mutta eiköhän kroppa saatu energiaa täyteen.

Hiihtoon virittäytyminen alko perjantaina suksien laitolla. Luistoksi alle graffittia ja pintaan sinistä medium fluoria. Pitopuolelle pohjavoide raudalla, viisi ohutta kerrosta 0..-2 purkkia ja sitten vielä lauantaiaamuna kylmään sukseen kerros -1...-3 purkkia. Luisto oli ihan ok vaikkakaan ei mikään huikea. Pito sen sijaan oli todella hyvä ja varsinkin lopussa oli ilo hiihtää täydellisesti pitävillä suksilla.

Itse reissuun lähdin aikaisin lauantaiaamuna. Kotona aamupalaksi mysliä maidolla, sämpylä ja omenamehua. Ensin bussilla Helsinkiin ja junalla Lahteen. Helsingin asemalla alkoikin näkyä muutakin suksikansaa, joten pikkuhiljaa kisatunnelma nousi. Junassa litkin urheilujuomaa ja söin vielä yhden sämpylän ja banaanin vajaa pari tuntia ennen starttia. Hiihdon aikana otin geelit noin 10km ja 30km kohdilla ja kaikilla huoltopisteillä urheilujuomaa. Oma pullokin oli mukana juomavyössä, mutta se jäi korkkaamatta.

Lahden asemalta tuli sopiva vartin kävely hiihtostadionille, jonne saavuin noin tunti ennen starttia. Aikaa oli sopivasti lähtönumeron hakemiseen, varusteiden vaihtoon ja suksien testaukseen. Lähtö oli ensimmäisestä lähtöryhmästä, joten arvelin porukan olevan tarpeeksi kova eikä ollut syytä mennä portille jonottomaan eturivin lähtöpaikkoja. Lähtöryhmässä oli 700 hiihtäjää ja jostain sieltä puolivälin paikkeilta oman ruudun löysin.

Lähtöasemissa

Lähtöpaikasta johtuen ensimmäinen nousu mentiin rauhalliseen tahtiin, mikä ei sinänsä haitannut mitään. Alkukilometreillä ladulla oli tietysti porukkaa vähän tiiviimmin, mutta ihan hyvin oma paikka hiihtäjien joukossa löytyi ja tarvittavat ohitukset hoituivat sujuvasti eikä voimia tarvinnut tuhlata latujen välillä ja välissä sinkoiluun. Lähdin hiihtämään semmosta rennon reipasta vauhtia.

Sykemittaria ja kelloa en onnistunut saamaan reissuun mukaan, joten yritin virittää puhelimen Sports Trackerin huutelemaan väliaikoja korviin. Ensimmäisen kilometrin se taisi ilmoittaakin, mutta sen jälkeen yleensä luotettava systeemi sekosi täysin. Puhelin alko touhuamaan omiaan sammuen lopulta kokonaan ja oman vauhdin seuraaminen oli satunnaisten väliaikojen varassa.

Ensimmäisen väliajan onnistuin saamaan kymmenen kilometrin kohdalla, kun satuin juuri ohittamaan jonkun naisen, joka katsoi kelloaan ja ilmoitti ystävällisesti ajan sitä kysyessäni. Vähän alle 40 minuuttiin, joten hyvässä vauhdissa oltiin. Vähimmäsi tavoite oli hiihtää alle kolmen ja puolen tunnin parantaen kahden vuoden takaista 3:34 ja risat aikaa. Haaveena oli kuitenkin 15 km/h keskivauhti ja 3:20 alitus ja vielä jos siitä pystyisi vähän nipistämään pääsisin työkaverin parin kymmenen vuoden takaisen noteerauksen alle. Vakiotavoitteena hiihdoissa on tietty myös voittajan aika +50% ja taisi olla ensimmäinen kerta kun siihen nyt pääsin.

Hiihto kulki hyvin ja verrattuna Tsekin viiteenkymppiin ja yläkropassa riitti hyvin voimia. Tuulisilla pelto-osuuksilla tyydyin vaan tylysti peesailemaan. Puolessa välissä sain seuraavan epävirallisen väliajan ja 1:37 kuulosti kyllä omiin korviin todella hyvältä. 3:20 alitus oli siis täysin realistinen. Puolenvälin jälkeisellä tasatyöntöosuudella jouduin tekemään yksin töitä ja edellä meneviä ei vaan millään saanut kiinni. Lopulta taakse muodostui letka ja onneksi kyllästyivät jossain vaiheessa minun vauhtiin ja lähtivät edelle, joten pääsin taas vähän peesailemaan.

Ladut olivat vielä muutaman sadan hiihtäjän jäljiltä ihan hyvässä kunnossa ja alkua lukuunottamatta tilaa hiihtämiseen ja ohitteluun oli riittämiin. Yhdessä alamäessä joku yritti ilmeisesti viikolla netissä pyörineen Vasaloppet-videon innoittamana saada aikaan ihmiskasaa, mutta me takaa tulevat pystyttiin väistämään miina helposti.

Siinä viitisentoista kilometriä ennen maalia myötämäkiosuudella, jossa oli välissä sopivia pikku nousuja innostuin vähän turhan vauhdikkaaseen menoon, kun mentiin vuorovetoa, jonkun ulkomaalaisen ukkelin kanssa. Toiseksi viimeisellä huoltopisteellä reilu 12 km ennen maalia jäin kuitenkin vähän jälkeen ja se leikki loppui siihen. Yhtäkkiä myös tuntui, että kaikki voimat hävisivät ja hiihto tuntui todella vaikealta. Hetki omaa vauhtia ja voimat palautuivat ja homma alkoi taas sujumaan.

Viimeinen kymppi oli kyllä hienoa taivalta, vaikka kilometrit alkoivat tuntumaan, niin suksi toimi hyvin ja oli ilo napsia sijoituksia hiipuvilta hiihtäjiltä. Tosin kaikissa haarakäyntinousuissa oli joku hitaampi edessä ja niissä joutui vähän himmailemaan, kun ohittaminen oli turhan haastavaa.  Sijoitus parani koko matkan ajan väliaikapisteeltä toiselle. Lähes koko matkan oltiin menty ees taas nuoren värikkäässä puvussa hiihtäneen tyttösen kanssa ja vaikka jossain vaiheessa eroa hänen hyväkseen tulikin selvästi tavoitteeksi otin, että häviämään en ala. Vahvan viimeisen kympin ansiosta pääsinkin jossain vaiheessa ohi ja sekin taistelu voitettiin.

Viimeinen kilometri reitillä on kyllä hieno, kun saa lasketella stadionille, sitten vaan hevosenkenkä ja lyhyt loppusuora. Joku vielä yritti loppusuoralla ohi, mutta hillittömällä lykkimisellä ja loppuvenytyksellä onnistuin pitämään miehen takana. Vähän piti kyllä miettiä kummassa jalassa siru on, mutta oikealla jalalla venytyksen tein.

Suunnilleen kaikki voimat onnistuin jättämään ladulle. Loppuaika oli todella iloinen yllätys, kun tulostaulu kertoi 3:11:27 lukemia. Sijoitus oli 352. reilun 3500 maaliin tulleen joukossa. Aika oli siis alle kaikkien huikeimpienkin odotusten ja edellinen Finlandia-noteeraus parani yli 20 minuuttia. Lyhemmiläkkin treenilenkeillä tuohon keskivauhtiin pääseminen on työn ja tuskan takana, mutta jotenkin vaan numerolappu rinnassa tuntuu meno luonnistuvan.

Maalissa pääsi nauttimaan Finlandia-hiihdon palveluista. Varustesäilytykseen ja sieltä saunalle kävellessä meinasi tosin tulla kylmä, vaikka matka ei kovin pitkä olekaan. Saunaan oli pakko päästä ennen ruokailua, joten palautusjuoma ennen saunaa ja järjestäjien tarjoama limu saunajuomaksi (monen muun tavoin tosin odotin saavani ykkösolutta) toi ensiapua energiavajeseen. Saunassakin oli vielä hyvin tilaa ja ihan rauhassa sai lämmitellä ja fiilistellä. Sitten puhtaana poikana syömään keittoa ja tarpeeksi kylläisenä kotimatkalle. Tosin lakupussin kävin varmuuden vuoksi hakemassa matkaevääksi. Junamatka meni lukiessa ilmottautumisen yhteydessä saatua dekkaria sen mitä hereillä pysyi. Hereillä pysyminen tuntui olevan ongelmana muillakin hiihdosta tulleilla, joten hiihtäjät erottuivat hyvin muista lauantai-iltapäivän matkustajista.

Onnistunut reissu Finlandiaan tuli tehtyä ja täytyy sanoa että kyllä tuolla Lahdessa on hiihtojuhlan tuntua. Tunnelma ladulla oli hyvä ja kannustustakin ihan kivasti. Energiat riiti hyvin eikä varusteiden puolellakaan hirveästi valittamista. Footbalancen pohjalliset tuntuvat hiihdossa hyviltä eikä sen puolesta jalkojen kanssa ole ongelmia. Ainoastaan monojen vetoketjujen aukeaminen on ongelma, koska kaikki lumi kerääntyy monojen päälle ja sulaa siitä pikkuhiljaa kastellen sukat. Joku patentti tuohon on kehitettävä Pirkkaan, että varpaat pysyvät sulana. Taidan vaan teipata lahkeet monojen päälle, joten ens viikonlopun reissuun varusteteippiä mukaan.

Nyt tämä viikko palauttelua ja tankkausta ja ensi sunnuntaina edessä talven kovin koitos, kun Pirkan hiihdossa lykitään 90km.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Jizerská 25km ja 50km

Näin saatiin vuosi vauhdikkaasti käyntiin aktiivisella hiihtoviikonlopulla Tsekeissä. Alunperin suunnitelmissa oli hiihtää 50 km sunnuntaina, mutta kun perjantaina paikan päällä hoksattiin, että lauantaina olisi mahdollisuus hiihtää puolikas ja kovin suurin odotuksin tällä treenimäärällä viidelle kympille ei kuitenkaan voinut lähteä, niin otetaan reissusta kaikki ilo irti hiihtämisen merkeissä.

Valmistautuminen ja matka

Valmistautuminen ei tosiaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Heti joulukuun alussa toki pääsi hiihtämään ja olipa tuossa semmoinen erikoisuus, että viimeisen rullaluistelu- ja ensimmäisen hiihtolenkin välissä oli kokonaista kuusi päivää. Tosiaan hiihtokausi lähti ihan lupaavasti liikkeelle, mutta koko kesän ja syksyn vaivannut selkä äityi sen verran pahaksi, että katsoin parhaaksi keskittyä jumppaamaan selkää kuntoon. Lopulta treenit jäi sen verran vähälle, että viikonloppuna tuli näiden lumien hiihtokilometrit tuplattua. Mutta mikä parasta viikonlopun hiihtojen jälkeen selkäkipu on ollut tipotiessään.

Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna lentäen Prahaan. Meidän porukkaan kuului tusinan verran hiihtäjiä tutuimpina isäni, setäni ja serkkuni. Prahasta ajeltiin pikkubussilla Libereciin ja matkalla hotellille käytiin hakemassa numerot paikallisesta ostosparatiisista. Tosiaan pikkuhiljaa perjantain aikana kehiteltiin ideaa myös lauantaina hiihtämisestä ja lopulta otettiin taksi ja käytiin ilmoittautumassa myös lauantaille.
Näillä mentiin
Perjantai-iltana maltillinen tankkaus ja suksien pohjaan luistoa ja pitoa. Taisin laittaa jotain -1...-5 purkkia, kun pakkasta lauantaille oli luvattu kuudesta kahdeksaan astetta. Lauantaiaamuna suksia testatessa pitoa ei kuitenkaan ollut yhtään, mutta pari ohutta kerrosta 0...-2 multigradea paikkasi tilanteen ja sukset piti hyvin. Suksien testaaminen kyllä pelasti päivän ja todennäköisesti sunnuntainkin. Sillä aika tyhjä ois takki ollut, jos lipsuvilla kapuloilla ois yrittänyt kiivetä. Samalla reseptillä mentiin sitten sunnuntainakin yhtä hyvin toimivin suksin.

Lauantain kisa 25 km

Lauantaiaamuna kisapaikalle siirryttiin julkisella kuljetuksella eli ensin paikallisella ratikalla pari kilometriä keskustaan ja siitä järjestäjien bussilla ylös kisapaikalle. Ihan hyvin järjestäjien kyytikin pelas, mutta sunnuntaina siirtymä tehtiin kuitenkin taksilla. Alle 15 eurolla tais neljä henkeä päästä kisakeskukseen. Lauantaina hiihtäjiä taisi olla reilu tuhat ja päästiin lähtemään ensimmäisestä lähtöryhmästä. Ihan kohtuulliset lähtöpaikat saatiin vaikkei kovin ajoissa oltukaan. Lähdössä saatiin laittaa sukset jalkaan ja lähteä vaan paukusta hiihtämään.

Lauantain reitti olisi sama kuin sunnuntain alku ja loppu sisältäen ensimmäisen yhdeksän kilometrin reippaasti nousuvoittoisen osuuden, jossa kavuttiin reilu pari sataa metriä lähtöä korkeammalle. Alussa lähdettiin serkkupojan kanssa samaa matkaa, mutta jossain ladunvaihtotilanteessa jäin vähän jälkeen. Yritin kyllä ottaa kiinni, mutta sen verran vähän korkeasykkeistä treeniä oli alla, että heti kun vähänkin yritti painaa kaasua kierrokset kävi punaisella ja oli pakko ottaa vaan rauhassa. Mäen edetessä serkun neonvihreä pipo hävisi pikkuhiljaa. Rauhallinen oma hiihto olikin fiksumpi veto sunnuntain hiihtoa ajatellen.

Nousukilometrit menivät tosi hitaasti ja tuntui sekä myös kello näytti, että matka etenee etanan vauhtia. Alussa oli muutenkin vähän turhan paljon ruuhkaa, joten ihan omaa hiihtoa ei päässyt tekemään. Ensimmäinen huoltopiste oli laitettu fiksusti jo 4-5 km kohdalle ja se kyllä piristi nousun välissä. Ei tuo alkukaan pelkkää nousua ollut ja välillä mentiin myös alaspäin eikä jyrkkyyskään ollut ongelma vaan pitkä loiva kiipeäminen.

Vauhti tuntui todella rauhalliselta kiivetessä ja aikamoinen järkytys oli kun ensimmäiseen kymppiin aikaa meni n. 58 minuuttia. Mäen päälläkin kun käännyttiin alamäkeen tuuli heti vastaan ja myötäisestä huolimatta sai lykkiä tosissaan. Luntakin satoi sen verran, että kun edelliseen hiihtäjään oli vähän enemmän väliä niin latu oli jo ummessa ja luisto ei ollut optimaalinen. Loppupuolella oli melko koviakin laskuja, mutta vauhti ei kyllä kovin huimaksi päässyt kiihtymään.

Viimeiset reilun kympin ajaksi sain hyvän peesin, kun hiihdin hetken hieman liian kovaa ohi menneen hiihtäjän perässä ja jättäydyin sitten vähän rauhallisempaan peesiin. Siinä oli hyvä työnnellä lopun helpompaa osuutta. Kaksi kilometriä ennen maalia setäni, joka oli päättänyt keskittyä pelkästään sunnuntain hiihtoon, kannusti menemään peesistä ohi ja otinkin sitten parin kilometrin rennon loppukirin ja hyvin fiiliksin maaliin.

Viimeinen 15 km meni sitten hitusen yli 50 minuuttiin mikä kertoo reitin kaksijakoisuudesta. Loppu aika 1:49:21 reilun 25 km lenkillä ja serkkupojalle tuli hävittyä vajaa 10 minuuttia. Loppusijoitus oli niinkin hyvä kuin kaikista hiihtäjistä 79., mutta kovimmat hiihtäjät taisivat tähdätä pelkästään sunnuntaille. Tosin tosi hiihtäjät hiihti molempina päivinä. Lauantain hiihto oli tosiaan ihan hyvä verryttely sunnuntaita varten, vaikkakin täysin palautuneena ei sunnuntaina saisikaan hiihtää. Arvokasta kokemusta tuli kuitenkin tosta alun noususta.
Lauantain profiili

Lauantain riennot

Kisapaikalla kaikki toiminnot oli kompaktisti ihan vierekkäin ja varustesäilytyksestä pääsi nopeasti vaihtamaan kuivat vaatteet lämpimään telttaan. Siellä sitten olikin porukkaa tutkimassa lähes suurennuslasilla meidän suksia ja kyselemässä voitelusta. Siitä sitten vielä syömään kuumaa soppaa ja paikallista "teejuomaa". Järjestelyissä ei kyllä ollut moitteen sanaa ja bonuksena oli huoltopaikoilla tarjotut geelit ja keksisuklaat.

Kisapaikalta ajettiin taksilla hotellille ja ehdittiin ottaa puolen tunnin päikkärit ennen kuin lähdettiin kannustamaan oikeita hiihtäjiä maailman cupin sprintteihin. Kannustusta ei voi moittia, kun Mona-Lisa Malvalehto vei naisten sprintin ja vielä seuraavana viikonloppunakin sai ihailla omaa pärstää Suomen telkkarissa.

Iltasella päivällisen jälkeen satuttiin vielä torille, jossa oli alkamassa skifestin rennompi osuus ja nähtiin maailman cup-voittajat vielä lavalla ja itse jäin heilumaan vielä paikallisen funk-bändin tahdissa. Tilaisuus oli sinänsä sopiva urheilijoille, kun yhdeksän aikaan pääsi jo lampsimaan hotellille valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen.

Sunnuntain kisa 50 km

Sunnuntaina oli helppo lähteä kisaamaan, kun kaikki toiminnot oli kisapaikalla tuttuja ja suksiinkin luotto kova. Aika rohkeasti lähdin reissuun, kun kisoissa käyttämilläni suksilla en ollut hiihtänyt metriäkään ennen lauantaita. Samoin myös monot ja niiden kanssa uudet pohjalliset sekä sponssitakki olivat pakasta vedettyjä. Varusteet toimivat moitteettomasti ja sunnuntaina ei tarvinnut niitäkään jännittää, kun lauantaina kaikki oli testattu.
Valmiina starttiin

Sunnuntaina kisapaikalla oli enemmän säpinää, kun hiihtäjiä oli viisinkertainen määrä. Mahduttiin kuitenkin suht sopuisasti lämmittelemään varusteidenvaihtotelttaan. Joku siellä pelotteli että lenkin toisessa päässä olisi 19 astetta pakkasta. Tästä ei kuitenkaan hätkähdetty ja lähdin kisaan yhdellä teknisellä paidalla ja siinä päällä b00tin "kisatakki" ja hyvin tarkeni. Ennen starttia kävin taas vähän lämmittelemässä ja totesin vain että sukset pelaavat edelleen hyvin.

Startti oli toisesta ryhmästä ja nyt jouduttiin ensin juosten siirtymään karsinasta lähtöalueelle. Siinä sukset jalkaan ja sit menoks. Itse onnistuin säheltämään toisen siteen kanssa eikä suksi tarttunut ensiyrittämällä jalkaan. Matkaan päästiin kuitenkin. Tämä lähtötapa toimi hyvin ja kun myös lähtöryhmä oli sopiva ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta mahtu hiihtämään ihan hyvin.
Sopivaa vauhtia mentiin ja pikkuhiljaa taas kavuttiin alun nousuja. Nousun päällä taisin olla minuutin verran launtaita nopeammin, joten ihan hyvä alku.

Siinä 14 km kohdalla alko kyllä jo tuntumaan, että yläkropasta kaikki voimat on käytetty ja tasatyöntöön ei löytynyt puhtia ollenkaan. Auringonpaisteessa oli kuitenkin ilo hiihdellä ja matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Parin kympin kohdalla otin ainoan varavarastona mukana olleen geelin antamaan vähän lisäpuhtia. Muuten huoltopaikoilla tuli tungettua suuhun kaikkea geeleistä keksisuklaaseen ja tunkinpa siellä tytötkin apuna banaania suuhun, niin ei tarvinnut omia hanskoja sotkea.

Vähän ennen puolta väliä kuulin tutun äänen takaani ja sieltähän serkkupoika porhalsi. Hän oli myöhästynyt lähdöstä muutaman minuutin vessareissun takia ja sen takia tuli takaa. Vähän aikaa se jaksoi minun vauhtia, kunnes häipyi omaa tahtiaan. Ei ollut kyllä mitään saumaa eikä halua lähteä kokeilemaan peesiin.

Kolmen kympin kohdalla oli reitin toinen selkeä nousu osuus ja siinä sitä jyrkkyyttä riitti, vaikkakin ihan hiihdettävää nousua sekin oli, jos sitä taaperrusta hiihtämiseksi voi sanoa. Siitä sitten vain työntö ja potku kerrallaan odotellen viimeistä viittätoista kilometriä, jotka olisivat taas lauantailta tuttua latua. Se kuitenkin rupesi ihmetyttämään, että joku oli rakentanut nousuja tohon loppu osuudelle ja lauantaina helpolta tuntunut osuus oli jotain ihan muuta. Sunnuntaina laskut olivat kuitenkin vauhdikkaampia ja pääsi lähes nauttimaan vauhdin hurmasta. Sinänsä laskut eivät olleet pahoja ja mutkiin ei tarvinnut sen ihmeemmin jarrutella, vaikka osa porukasta sitä harrastikin.

Matkan aikana tuntui että ympärillä pyöri samoja hiihtäjiä, jotka välillä menivät minusta ohi ja välillä taas toisin päin. Se toi ihan mukavaa kilpailufiilistä hiihtoon. Seitsemisen kilometriä ennen maalia oli vielä yksi nousuosuus ja siinä päätin pysyä saksalaisen naisen perässä makso mitä makso. Hänen perässään olin hiihtänyt jo ihan alussa ja pitkin matkaa jojoiltu niin että itse menin laskuissa ohi ja hän taas hiihto-osuuksilla. Perässä pysyinkin ja lopun laskuissa sitten vielä tyylikkäästi ohi.

Sunnuntain hiihto oli kyllä rankka ja ei nyt sinänsä ihme tällä treenimäärällä. Hieno fiilis jäi tästäkin hiihdosta ja hienompaa säätä ei voisi toivoa. Vielä kruununa omalle maalin tulolle, Aino-Kaisa Saarinen oli palkintopallilla pokkaamassa kolmatta sijaansa samasta hiihdosta, ja vastasi vilkutuksella "Hyvä Aikku!" huutoon.

Sunnuntain kisa ei ihan täyttä viittäkymppiä ollut vaan 48 km. Loppusijoitus oli tällä kertaa 947. eli sentäs tuhannen joukkoon ja aika  3:37:56. Serkkupojalle tuli takkiin vajaa 15 minuuttia, joten vielä on kurottavaa. Kisan voittaneen Anders Auklandin aika oli 2:12:19, joten kauas jäätiin voittaja + 50% rajapyykistä.
Maalissa ei enää niin tuoreena

Ja kotiin

Maalissa jo tutut rutiinit ja sen lisäksi vielä halpaa kolmiosuklaata mainosteltasta kotimatkaevääksi. Taksilla mentiin taas hotellille ja tällä kertaa matkan hinta taisi olla peräti 20€:n hujakoilla, kun kisapaikan liikennejärjestelyjen takia jouduttiin kiertämään toista kautta kaupunkiin. Hotellilla oli vakaa aikomus ottaa päikkärit, mutta kun unta ei kuulunut, niin päätin siirtyä hotellin pubiin maistelemaan hyvin ansaittua paikallista olutta.

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut hiihtoineen ja kaikkine oheistapahtumineen. Liberecistä kaupunkina jäi positiivinen kuva. Pannaan nyt tähän vielä pari ravintolavinkkiä eli Ene Bene ja Zoo 1320, jos joku sattuu tarvitsemaan. Kotimatkallakin oli vielä hiihtotunnelmaa, kun osa maajoukkuehiihtäjistä palasi samalla koneella Suomeen. Sunnuntaina hiihtäneet oikeat hiihtäjätkin totesivat, että vaikka tiesivät reitin olevan kova oli sen kovuus kuitenkin yllättänyt.

Kiitoksia matkaseuralle ja  sponsoreille hienosta reissusta!

Tästä kausi jatkuu toivottavasti nauttien treenaamisesta ilman iskiasvaivoja kohti Finlandia- ja Pirkan hiihtoa. Kesän kalenterikin alkaa muotoutumaan pikku hiljaa ja paljon on hubaa luvassa.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Vantaan maraton

Tästä muodostui sitten kauden päätavoite päätettyäni jättää täydenmatkan triathlonin väliin. 13 viikon treenijakso ennen maratonia tuntui vähän köykäseltä, mutta olihan keväällä treenattu puolimaratonia varten ja kesäkin triathlonia varten. Harjoitusjakson aikana hyvät kympin ja puolimaratonin kisat antoivat luootamusta maratonille, vaikka kevään vauhteihin en pystynytkään.

Harjoittelu

13 viikon aikana kilometrejä tuli yhteensä n.750. Tärkeimpinä harjoituksina viikoittain olivat pitkä lenkki, maratonvauhtinen lenkkia ja vedot. Pitkistä lenkeistä kolme oli yli 30km ja kolmessa lenkissä viimenen neljäsosa mentiin maratonvauhtia. Maratonvauhtisista lenkeistä pisimmät olivat 16km. Vedot aloitettaiin kilometrin siivuista lisäten matkaa ensin kahteen ja sitten komeen kilometriin ja samalla vauhtia löysäten. Lisäksi mukaan perus hölköttelyä, jolloin useimmiten lenkkiin sisältyi 4-6x20 sekunin rentoja kiihdytyksiä. Alla tarkemmat speksit viikoittain.


Viikko Vedot VK Pitkä PK
14x1km@4.008km@4.3018km7km
25x1km@4.00-3.5010km@4.2622km8km
36x1km@4.00-3.5012km@4.3024km6km
47x1km@4.00-3.5511km@4.5131km10km
55x1km@4.00-3.4510km@4.2524km11km
63x2km@4.1512km@4.3028km11km+6km
73x2km@4.1010km 40.18 kisa19km11km
85x2km@4.1014km@4.3332km viim. 6km@4.30-
93x500m@4.0021.1km 1.28.39 kisa16km4km@4.15
103x3km@4.1516km@4.3033km viim. 8km@4.3011km
114x3km@4.15-4.1016km@4.3528kmseikkailukisa 7h juoksua 15km
123x3km@4.15-4.1011km@4.3021km viim. 5km@4.305km
134x500m@4.30 (pe)5km@4.30 (ke)42.2km 3.08.34 kisa (su)-

Viikko12345678910111213
km43525365587051615474744811+42.2

Kisa

Mennäänpäs sitten itse maratoniin. Ennen maratonia ei sen kummemin ehtinyt jännittää ja tuntui jopa että tänä kesänä kisat on alkanu mennä liian rutiinilla. Tankkauksesta sen verran, että ke-pe tuli syötyä lounaalla nuudeleita pelkän salaatin sijaan ja iltapäivällä söin ekstra välipalaksi mysliä ja mehukeittoa. Lauantaina sitten normaali ruokaa ja tarpeeks nestettä sisään. Viimesellä viikolla tuntuma kropassa parani koko ajan ja mitään ihme tuntemuksia ei edes ollut.

Sunnuntaiaamuna herätys vähän ennen kahdeksaa kolmisen tuntia ennen starttia. Naamariin kupillinen mysliä maidolla ja banaanilla höystettynä sekä kaksi paahtoleipää. Ennen kisaa kittasin vajaan litran urheilujuomaa lopettaen puoli tuntia ennen starttia ja vielä banaani tunti ennen starttia. Kisapaikalla olin ajoissa ja ehdin hetken turista muiden juoksijoiden kanssa.

Päätin lähteä lyhyissä housuissa ja t-paidassa matkaan, vaikka aamulla lähtiessä mittari oli pakkasen puolella. Kisan aikana lämpötila oli kai siellä 6-8 asteen tienoilla ja hyvin noilla vehkeillä pärjäsi. Sää oli juoksuun todella hyvä, tuulta vain hitusen, aurinkokin paistoi välillä ja sadetta ei nimeksikään. Ekan kierroksen lopulla tuli vähän aikaa pientä tihkua auringon paistaessa, mutta se toi vain jotenkin hyvän fiiliksen.

Verryttelyksi juoksentelin vähän edestakaisin kisakeskuksessa ja vielä juuri ennen starttia kävin bajamajassa virittämässä kehon kisapainoon. Sieltä sitten lähtöpaikalle ja menin vähän turhan taakse, kun edessä oli aika joukko hitaampia juoksijoita. 4.30 kilometrivauhti mietitytti jonkin verran, mutta päätin lähteä kuitenkin rohkealla vauhdilla matkaan ja katsoa mihin asti jaksaa.

Alussa vauhdin kontrollointi oli hankalaa, kun sen verran paljon piti porukkaa ohitella. Ekan kilometritolpan kohdalla vähän järkytyin, kun kello näytti 4.07 eli aika selkeesti liian kova alku. Seuraavien kilometrien aikana vauhti lukkiutui siihen 4.30:een ja vähän alle ja porukkaa meni jonkin verran ohi mun alkupyrähdyksen jälkeen, mutta maltoin pitää oman vauhdin ja olla ryntäilemättä enempää. Sen verran itseluottamusta oli, että ajattelin vaan missäköhän vaiheessa menen noista takasin ohi.

Ensimmäisen kierroksen juokseminen oli siinä mielessä mukavaa, kun ihmetteli reittiä ja odotteli reitin varrella olevia bändejä ja juomapisteitä. Kannustusta reitin varrella oli ihan hyvin ja parhaiten mileen jäi Lenni-Kallen "katubileet" ja Teboilin mutkassa oleva lössi, joissa näkyi myös tuttua naamaa ja anto lisätsemppiä sekä tietysti bändit, jotka tosin olivat useammin tauolla kuin soittamassa, mutta pääasia että edes nauhalta tulevaa musiikkia oli siellä piristämässä.

Kisan järjestely olivat huippuluokkaa ja omat geelitkin oli turhaan takataskussa takapuolta raapimassa. Joka kierroksen lopussa sai napata geelin sopivasti ennen juomapistettä, jotta sai sitten vettä päälle. Ekalla kierroksella sain appelsiinigeelin, mutta se ei makuhermoja hivellyt ja toisella ja kolmannella kierroksella mentiin sitten maukkaammalla mansikalla. Muilla kahdella kierroksen juomapisteellä otin ainakin toisella urheilujuomaa ja toisella sit tuntumeksun mukaan pelkkää vettä tai molempia. Energiat riitti kyllä hienosti koko kisan ajan.

Toisen kierroksen puolessa välissä juoksin vähän nopemman kilometrin ja sain edessä olleen porukan kiinni. Siinä olikin hyvä peesailla, kun todella tarkkaan nakutettiin 4.30:n kilsoja. Alamäissä aina rullailin muista ohi ja sitten taas annoin suosiolla muille vetovuoron. Kierroksen vaihtuessa taisin pari kilometriä vetääkin porukkaa hurmioituneena Stubbin tsemppauksesta, mutta siirryin sitten taas peesailemaan. Kierroksen puolivälin jälkeen kärki painoi huikeaa vauhtia ohi ja ilmeisesti muu porukka jäi ihmettelemään kärjen vauhtia, kun alkoivat jäämään. Piti oikein tarkkaan katsoa kellosta olinko nostanut vauhtia, mutta kello näytti aina vaan 4.30 kilometrejä, joten ei muuta kuin eteenpäin yksinään.

Kolmannen kierroksen lopussa tiesin jo odotella omia kannustusjoukkoja ja siellähän Sirpa ja Siiri oli tsemppaamassa ja vitosetkin ehdin ohi mennessä heittää. 32 kilometrin kohdalla reisissä alkoi tuntua ensimmäisiä merkkejä rasituksesta ja vähän kävi mielessä mihinkän asti kestävät. Tosin edellisellä marallakaan ei enää reidet ollut loppuneet kesken matkan, joten suurta huolta ei nytkään ollut. Juoksu kulku kuitenkin edelleen kuin hurmiossa ja pikkuhiljaa ohittelin alussa ohitsepäästämiäni juoksijoita. Myös kierroksella ohitettavia oli jo aika paljon.

Yksi juoksun kulminaatiopisteitä oli varmaan 36 kilsan kohdalla, kun yksi juoksija tuli takaa ohi. Mietin hetken, että uskallanko lähteä peesaamaan vai en, mutta koska olin jo etukäteen miettinyt, että viimeset viis kilometriä mennään niin paljon kuin irtoaa, niin päätin lähteä peesiin ja roikuin perässä. Parin kilometrin jälkeen pääsin hetkeksi ohikin ja välillä juostiin myös rinnakkain. Pari kilometriä ennen maalia oikea takareisi ja pohje antoi vähän vihjeitä krampeista, mutta onneks mitään isompaa ei tullut.

Viimeisellä kilometrillä piti kuitenkin antautua, kun kaveri otti hirmu loppukirin ja itsestä tuntui, että vauhti hyytyi kokonaan, vaikka kaikkeni yritin. Todellisuudessa kaveri veti lopussa lähes 4.00 minuutin kilometri vauhtia, kuten maalissa sanoi, joten oma vauhti ei varmasti oikeasti edes hyytynyt. Viimeisessä alamäessä takareisi meinas tosissaan krampata, mutta selvisin säikähdyksellä ja rullailin iloisena maaliin. Ennätys parani lähes 12 minuuttia loppuajan ollessa 3.08.34!

Vauhdinjako onnistui nappiin ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta, kun n. 10,5 kilometrin kierrokset oli 46.49, 47.13, 47.20 ja 47.25. Vielä ei tälläkään matkalla ihan maailmanennätys + 50% tavoitteeseen päästy, mutta lähellä aletaan olla. Saapa nähdä joko seuraavalla kerralla lähdetään alle 3 tunnin aikaa tavoittelemaan vai onko välissä vielä 3.05 alitus. Vauhdin pitää kyllä parantua kympillä ja puolikkaalla jonkin verran ennen kuin kolmesta tunnista voi haaveilla.

Juoksun jälkeen viime syksynä/talvena vaivannut vasemman jalan polven ITB-vaiva antoi merkkejä itsestään, vaikka suurempia tuntemuksia juostessa ei ole ollut sitten helmikuun. Onneksi se meni ohi jo tiistaihin mennessä. Saapa nähdä palaako vaiva, kun alan juoksentelemaan taas. Onneksi jumpat ja venytykset on kuitenkin tiedossa.Etureidet on vielä kipeinä nyt keskiviikkoaamuna, mutta ne kyllä toipuu. Rakkoja en juoksusta saanut mihinkään, mutta paita hankasi solisluut nirhamille jostain syystä.

Nyt mietin laitetaanko kausipakettiin ja aletaan odotella hiihtokelejä vai vieläkö lähdetään reilun viikon päästä Mammuttimaratonille. Tämä juoksu antoi kuitenkin kaudelle hienon lopun ja juoksupuolella meni todella hyvin, vaikkakin triathlonkausi jäi täysin tyngäksi.





maanantai 1. lokakuuta 2012

XGlow-kaato

Kauden viimeinen Multisport cupin kisa käytiin Vihdissä. Kisa kruunasi viimeisen kovan maratontreeniviikon ja sen jälkeen alkaa keventely kauden kohokohtaa varten. Kisa starttasi lauantaiaamuna viideltä ja mahdollisuus olisi ollut mennä koulumajoitukseen jo illalla ja päästä suunnittelemaan reittiä rauhassa, mutta vaikka joukkuekaveri sinne jo meni itse päätin mennä kotona ajoissa nukkumaan ja saada pari tuntia enemmän unta ja tutustua reittiin sitten aamulla.

Kisapaikalle saavuinkin hyvissä ajoin ja ehdin tutustua rauhassa reittiin ja sitten vielä laittaa kisakamat kuntoon. Nyt on vissiin kaksi kesää menty Multisport cuppia niin että joka kisassa on uusi pari. Tällä kertaa sain b00tista Janin parikseni ja hyvin meillä yhteistyö sujuikin. Jani oli illalla muovittanut kartat ja piirrellyt reititkin valmiiksi, joten mulla oli helppo työ tulla valmiiseen pöytään. Suunnistusvastuuta päätettiin jakaa niin, että minä suunnistan pyörällä ja juosten mennään fiiliksen mukaan.

Kisa starttasi lyhyehköllä pyöräosuudella ja kuin vahingossa otettiin stattipaikka ihan eturivistä. Päästiinkin kärkijoukon matkaan aluksi, mutta tuttuun tapaan meikäläisen kone ei suostunut ottamaan alkuun tarpeeksi kierroksia, pitäisköhän oikeesti alkaa vähän verryttelemään näihin kisoihin. Lopulta puolen tunnin pyöräilyssä kärjelle tuli takkiin nelisen minuuttia.

Seuraavaksi vuorossa oli suunnistusta jalan pimeässä ja minä otin kartan käteen. Ensimmäinen rasti löytyi ongelmitta, mutta kun porukassa lähdettiin kohti toista rastia muut lähti liikaa oikealle ja vaikka oli tunne että mekin mennään vielä liikaa sinne, vaikka eri polku otettiinkin, niin silti ei vaan pystynyt korjaamaan kurssia heti aluksi. Virhe huomattiin pian lammen rantaan tultaessa ja lähdettiin korjaamaan kurssia oikeaan suuntaan. Tässä kohdassa olisi pitänyt vaan ottaa rauhallisemmin ja juosta kartan kanssa edellä, sillä korjausta ei tehty tarpeeksi ja päädyttiin pykälää liian etelässä olevan järven rantaan. Jälleen kuitenkin nopeasti huomattiin, että paikka on väärä ja kohti oikeaa suuntaa. Pari muuta joukkuetta tuntui kuitenkin lähtevän jonnekin ihan ihme suuntaan, mutta tällä kertaa olin täysin varma suunnasta. Rastille tultaessa arvottiin hetki, mutta päätin jatkaa pimeässä jääräpäisesti eteenpäin ja rasti löytyikin nätisti. Takaisin jo tuttua reittiä ja loput juoksurastit löytyivätkin ongelmitta. Tässä vaiheessa juoksu kulki ihan ok minullakin. Juoksuun meni koukkujen kanssa vajaa puolitoista tuntia ja kärkeä oltiin jo perässä puolisen tuntia.

Pari tuntia oltiin tässä vaiheessa edetty ja lamputkin sai sammuttaa, kun valoa oli jo riittävästi. Pyörän selässä vieläkin kaikki ylämäet teki tiukkaa ja jalat ei vaan tykänny pyöriä nopeesti, jotta mäet ei ois hidastanut niin paljon vauhtia. Pyöräetapin aluksi saatiin ajella hienoa polkuosuutta, joka olikin yksi kisan parhaista pätkistä. Loppu pyöräosuus olikin pääosin erilaisia teitä tai ainakin olisi kannattanut mennä. Ei oltu etukäteen piirretty karttaan 9-10 rastiväliä ja tehtiinkin todella huono ratkasu lähteä "oikomaan" polkua ja ehkä olemassa olevaa kartassa näkymätöntä polkua pitkin. Ensin ei löydetty pari-kolme metreä leveän ojan ylityspaikkaa ja rymyttiin pyörien kanssa ees taas lammen rantaa. Sitten vielä puolisen kilometriä polkua väärään suuntaan, kunnes viimein löydettiin rastille. Lopulta tuossa hukattiin puolisen tuntia verrattuna tietä pitkin kiertoon ja ajan lisäksi pyörien tunkkaaminen vei kyllä reilusti voimia. Kaksi tuntia pyöriä ulkoilutettiin ja sitten oli vuorossa lyhyt sprinttisuunnistus.

Sen verran aloin olla puhki, että annoin kartan suosiolla Janille. Parinkymmenen minuutin sprinttisuunnistus meni suunnistuksellisesti hyvin, mut mun jalat ei kyllä kovin kovaan vauhtiin enää suostuneet, vaikka joku kuntosarjan joukkue kommentoikin, että te ootte varmaan vauhdista päätellen kilpasarjassa. Emitinkin annoin takaisin Janille vaikka suunnistuksen aluksi lupauduin leimaamaan edes rastit.

Pyörän kanssa suunnistaminenkin alkoi olla vähän tuskallista, kun toinen painoi hyvävoimaisen oloisena edellä. Tasaisella tosin pyörä kulki vielä ihan ok, mutta pienekin ylämäki oli aina ihan tappoa. Pientä haparointia suunnistuksessa oli, kun ei ihan tarpeeksi tarkka ollut, mutta ei kuitenkaan suuria virheitä. Yhdessä kohtaa meitä kasaantui muutaman joukkueen porukka ja sain kuin sainkin porukan oikeaan suuntaan, vaikka kaikki muut olivat jo lähteneet kantamaan pyöriä metsään n. 45 astetta väärään suuntaan. Melontapaikalle asti pyöräiltiin sitten porukassa. Tosin ennen melontaa oli erikoinen tilanne Turun motarin alittavassa tunnelissa, jossa kahdeksasta pyörästä kahdesta meni rengas. Onneksi meidän joukkue säästyi kuitenkin tältä. Tähän pyöräilyyn meni n. 45 minuuttia.

Olin iloinen, että päästiin kajakin kyytiin ja jalat saisivat levätä, vaikka melonta ei aina ihan suosikki laji olekaan. Vähän saatiin taiteilla kajakin kanssa, kun tuuli painoi sitä väkisin vinoon, mutta ihan hyvin eka kerta samassa paatissa tällä miehityksellä mentiin. 40 minuutin melonnan jälkeen päästiin rantautumaan ja vuorossa oli kosken yli kahlaus köydestä kiinni pitäen. Sen verran voimakas virta oli, että oli pienoisia vaikeuksia päästä vasta rannalla takas kuiville. Jalkasin käytiin kiipeämässä vielä hienosti rakenettuja portaita ison mäen päälle katselemaan maisemia ja toinenkin rasti haettiin toisen nyppylän päältä. Takas tullessa vielä uudestaan kahlaten kosken yli ja reilun vartin virkistävän jaloittelun jälkeen taas vesille.

Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt kuutisen tuntia ja näytti todella tiukalle ehditäänkö koko rata läpi, mutta pienet mahdollisuudet meillä vielä oli. Paluumatkalla käytiin hakemassa yksi rasti joen varrelta ja hienosti joen suu olikin onnistuttu piilottamaan kaislikkoon. Onneksi saatiin jokea lähestyessä rauhassa tarkkailla toisen joukkueen etsimisoperaatiota ja pujahdettiin kaislikkoon suunnilleen samasta kohdasta, johon ne hävisi. Kolmisen varttia melottiin ja rannassa oli vajaa vartti aikaa selvitytä maaliin. Vielä piti kantaa kanootti vaihtopaikalle ja nopeesti pyöräilyvarusteet päälle. Lyhyt reilun kymmenen minuutin pyöräily mentiin sen minkä minun jaloista pääsi eikä matkalle osunut ylämäki tilannetta helpottanut. Viimeinen rasti ja aikaa maaliin reilu puoli minuuttia. Onneksi loppusuora oli lyhyt ja vaikka perässä emitin kanssa tullut Jani poimi minun tiputtaman kartan kymmenen metriä ennen maalia ehti hän leimata seitsemän sekuntia ennen maalin sulkeutumista ajassa 6.59.53. Kartan poimimisesta huolimatta oltiin viimeisen rastivälin nopeimpia huimalla 27 sekunnin ajalla!

Maalissa päästiin nauttimaan jälleen kerran niin mahtavasta höyryäväst lohikeitosta ja pienistä ylimääräsistä mutkista huolimatta kisasta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Kyllä silloin on onnistunut, jos koko radasta selviää määrä ajassa ja se on jo osaltaan voitto. Omalta osin tosin vähän jäi kaivelemaan toi jalkojen voimattomuus, mutta eipä sillä maraton on nyt kuitenkin selkeä syksyn päätavoite. Lopputuloksissa oltiin kahdeksansia, joka taitaa olla henkilökohtaisesti paras sijoitus Multisport cupin miesten kilpasarjassa. Kiitoksia parille ja järjestäjille jälleen loistavasti järjestetystä kisasta.

Tästä kisasta voi laittaa itselleen muistiin, että luota vaan suunnistuksessa itseesi äläkä peesaa liikaa muita ja suosi pyöräilyssä tiekiertoja!